Siirry päänäkymään
Laukaan Palautepalvelu
Kirjaudu sisään
Ohje

Kunta hoitaa lähimetsiään Laurinkylässä ja Näätämäessä talvikaudella 2026

Asuinalueiden lähimetsiä hoidetaan hoito-ohjelman mukaisesti ja ensi talvena on  vuorossa metsänkäsittelyä Laurinkylän ja Pirtinalueella Lievestuoreella sekä Näätämäessä Leppävedellä.

Lievestuoreella käsitellään lähimetsiä Laurinkylän ja Pirtin alueilla (junaradan ja valtatien 9 välinen alue). Leppävedellä puolestaan Tiituspohjantien länsipuoli välillä Johanneksentie-Majaperäntie, eli Näätämäen lähimetsät ja metsoreitin ympäristö. Lisäksi Leppävedellä tehdään viime keväänä kesken jäänyt työmaa valmiiksi Kytölä-Hevosvuori alueella.

Pienpuuston raivauksia on tehty kesäkaudella 2025. Isomman puuston harvennukset pyritään toteuttamaan talvella jäisen ja lumisen maan aikana. Metsoreitin länsipuoliset alueet toteutetaan vasta kesällä 2026, jotta hiihtokaudelle ei aiheudu haittaa. Toimenpiteitä suoritetaan vain Laukaan kunnan omistamissa lähimetsissä. Käsiteltäville alueille on teetetty luontoselvitykset ja niiden tulokset tullaan huomioimaan metsänkäsittelyssä.

Laurinkylä, Lievestuore                                                            Näätämäki, Lievestuore

 

Asukkaiden toiveet

Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa alueen lähimetsien hoitoon. Voit antaa palautetta tai esittää toiveita poistettavista puista palautepalvelun kautta. Kohteen mahdollinen sijainti pyydetään merkitsemään kartalle palvelussa.

Toiveet pyydetään esittämään 31.10.2025 mennessä.

Anna palautetta: Lähimetsien hoitotoimet talvikaudella 2026

Kirjoita palautteesi. Sinisellä -merkillä merkityt kentät ovat pakollisia.

Anna palautteen sijainti

Annathan palautteelle karttasijainnin mikäli palaute on kohdistettavissa kartalle. Sijainnin lisääminen helpottaa ja nopeuttaa palautteiden käsittelyä. Voit hakeutua kartalla oikealle alueelle osoitehaun avulla tai valita sopivan alueen pudotusvalikosta. Voit piirtää palautteesi sijainnin kartalle kartan vasemmassa reunassa olevilla piirroskuvakkeilla.
Ohita kartta

Anna yhteystiedot

  • Käyttöehdot
  • Tietosuojaseloste
  • Saavutettavuusseloste
  • © Laukaan kunta
  • Palvelun tekninen toteutus Trimble
  • Seuraa annettuja palautteita Seuraa annettuja palautteita

Tietoa evästeistä

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse käytettävät evästeet. Evästeiden käyttö